Pitäisikö some kieltää vai ei – Kuinka suojella lapsia verkossa?

Internet Governance Forumin työryhmä järjesti 8.7.2026 webinaarin lasten oikeuksista digitaalisissa ympäristöissä. Keskustelun aiheena oli ajankohtainen kysymys: pitäisikö sosiaalinen media kieltää lapsilta vai etsiä muita keinoja heidän suojelemisekseen verkossa? Webinaarissa näkökulmiaan aiheeseen toivat lasten ja digitaalisen median asiantuntijat Sonia Livingstone, Amanda Third, Jutta Croll ja Torsten Krause. Puhujien esityksissä nousi esiin yksi yhteinen teema: lasten turvallisuutta verkossa ei voida ratkaista vain rajoittamalla lasten pääsyä digitaalisille alustoille. Katse tulisi suunnata myös siihen, millaisia palveluita ja toimintaympäristöjä lapsille rakennetaan.

Somekielto lasten oikeuksien näkökulmasta

Professori Sonia Livingstone (London School of Economics and Political Science) tarkasteli somekieltoa ensisijaisesti lasten oikeuksien näkökulmasta. Hänen mukaansa sosiaalisen median kielto ei ole linjassa lasten oikeuksien kanssa, vaan tarjoaa pikemminkin nopean poliittisen ratkaisun monimutkaiseen ongelmaan. Kielto vastaa ennen kaikkea huolestuneiden vanhempien tarpeeseen saada tilanteeseen nopeasti ratkaisu, mutta ei välttämättä huomioi riittävästi lasten omia näkemyksiä ja oikeuksia.

Kielto voi vaikuttaa nopealta ja helpolta ratkaisulta, mutta se ei välttämättä johda tavoiteltuun päämäärään eli inklusiiviseen, turvalliseen ja kaikille avoimeen internetiin. Samalla teknologiayritykset ovat pysyneet keskustelussa melko hiljaisina. Livingstone pohti, voiko tämä kertoa siitä, että yritykset hyötyvät kiellosta: jos lasten pääsyä palveluihin rajoitetaan, yrityksiltä ei samalla edellytetä yhtä voimakkaasti muutoksia omien alustojensa haitallisiin rakenteisiin, kuten algoritmeihin tai ikäkohtaisiin sisältösuodatuksiin.

Livingstonen mukaan EU:n digipalvelusäädös eli DSA sen sijaan tarjoaa välineitä lasten oikeuksien parempaan toteutumiseen. Yksi keskeinen kysymys on kuitenkin ratkaistava ensin: kuka verkossa on lapsi? Jotta lasta voidaan suojella ja hänen oikeutensa turvata, pitäisi pystyä tunnistamaan, milloin käyttäjä on lapsi. Iänvarmistus on yksi yritys ratkaista tätä haastetta.

Sosiaalisen median ongelmien kasvaessa myös perheiden huoli lisääntyy. Tämä puolestaan kasvattaa painetta löytää ratkaisuja nopeasti. Livingstonen puheenvuoro kuitenkin muistutti siitä, että nopea ratkaisu ei välttämättä ole sama asia kuin toimiva ratkaisu.

Mitä Australian somekiellosta on opittu?

Professori Amanda Third (Western Sydney University) jatkoi keskustelua tarkastelemalla Australian kokemuksia alle 16-vuotiaiden sosiaalisen median käytön rajoittamisesta.

Australian laki tuli voimaan joulukuun 2025 puolivälissä ja sen keskeiset kohdat ovat:

• Laki kieltää alle 16-vuotiaita omistamasta tilejä sosiaalisen median alustoilla, joiden käyttö kuuluu lain piiriin. Laki ei kuitenkaan estä lapsia käyttämästä alustoja ilman tiliä.
• Alustoille voidaan määrätä jopa 100 miljoonan Australian dollarin sakkoja, mutta käyttäjille ei aiheudu seuraamuksia.
• Laki ei koske viestintä- ja opetusalustoja.

Thirdin mukaan lain keskiössä on pääsyn estäminen. Vähemmälle huomiolle jää kysymys siitä, millainen digitaalinen ympäristö oikeastaan mahdollistaisi lasten turvallisen osallistumisen verkossa. Myöskään yrityksille ei välttämättä synny riittäviä kannustimia kehittää palveluistaan lapsille turvallisempia, jos ensisijaisena ratkaisuna on käyttäjien pääsyn rajoittaminen. Lisäksi kiellon tehokas valvonta on haastavaa.

Kiellon alkuvaiheen havainnoista on nyt myös julkaistu raportti, jossa esitellään tuloksia ensimmäisen kolmen kuukauden ajalta. Kiellosta huolimatta 81.5 % 13-15-vuotiaista nuorista on jatkanut sosiaalisen median alustojen käyttämistä, joilla on 16-vuoden ikärajoitus. Lasten omistamien tilien määrä sosiaalisen median alustoilla on vähentynyt, mutta 42.1%:lla alle 16-vuotiaista on edelleen tili jollain somealustalla.

Third korosti, että ennen kiellon käyttöönottoa olisi tärkeää määritellä tarkemmin, mitä ongelmia sillä oikeastaan pyritään ratkaisemaan. Muutoin vaarana on, että politiikassa reagoidaan jatkuvasti kasvaviin ongelmiin ilman, että ratkaisuja ehditään suunnitella riittävän perusteellisesti.

Hän nosti esiin myös vaihtoehtoisia tapoja rakentaa turvallisempaa digitaalista ympäristöä:

• Digitaalisia ympäristöjä tulisi säädellä vahvan sääntelyekosysteemin avulla ja eri toimialojen välistä yhteistyötä vahvistaen.
• Alustojen sijaan voitaisiin säädellä niiden ominaisuuksia. Kaikkien palveluiden kieltämisen sijaan huomio voitaisiin siis kohdistaa niihin toimintoihin, jotka aiheuttavat lapsille erityisiä riskejä.
• Yrityksille tulisi luoda kannustimia, jotka rohkaisevat niitä kehittämään palveluistaan turvallisempia lapsille.

Eurooppalainen lähestymistapa lasten suojelemiseen

Jutta Croll (Stiftung Digitale Chancen) esitteli Euroopan komission perustaman erityispaneelin työtä. Paneeli kehitti koordinoitua eurooppalaista lähestymistapaa lasten suojelemiseksi verkossa. Paneelissa oli mukana myös johtaja Leo Pekkala Taide- ja kulttuurivirastosta.

Yksi työn lähtökohdista oli välttää pirstaloitunutta kansallista politiikkaa. Tavoitteena oli määritellä yhteisiä periaatteita, joita voitaisiin soveltaa koko Euroopan unionissa.

Lasten oikeudet ja hyvinvointi olivat keskeisiä teemoja paneelin työssä. Niiden rinnalla otettiin huomioon olemassa oleva eurooppalainen sääntely, erityisesti EU:n digipalvelusäädöksen (DSA) 28 artikla, joka asettaa alustoille velvollisuuksia tarjota alaikäisille korkeatasoinen yksityisyyden suoja, turvallisuus ja suojaus.

Croll korosti, että digitaalisten alustojen sääntely kuuluu ensisijaisesti Euroopan unionin toimivaltaan digipalvelusäädöksen kautta, ei yksittäisten jäsenmaiden vastuulle. Kansallinen lainsäädäntö voi rajoittaa lasten pääsyä tiettyihin palveluihin, mutta alustojen vastuuseen saattaminen edellyttää EU-tason sääntelyä ja valvontaa.

Paneelin tuotoksia ja ehdotuksia voi tarkastella Euroopan komission verkkosivuilla.

Mitä lapset itse ajattelevat?

Webinaarin viimeisenä puhujana Torsten Krause (Stiftung Digitale Chancen) toi keskusteluun lasten omat näkemykset. Hän esitteli Saksan kansallisen asiantuntijakomission työtä. Komission tehtävänä oli laatia suosituksia lasten verkkoturvallisuutta koskeviksi toimintalinjoiksi neljällä osa-alueella: lastensuojelu, terveysvaikutukset, medialukutaito ja tekoäly.

Osana komission työtä olivat lasten kuulemiset. Heitä kuultiin seitsemässä työpajassa, joihin osallistui yhteensä 105 (12–17 v.) lasta erilaisista sosiaalisista ja maantieteellisistä taustoista.

Lasten näkemykset olivat monelta osin johdonmukaisia. He asettivat ensisijaisen vastuun verkkoturvallisuudesta alustoille eivätkä lapsille itselleen. He toivoivat:

• ikätasolle sopivia palveluita
• turvallisempaa alustasuunnittelua
• vahvempaa suojaa haitallisilta vuorovaikutuksilta
• suurempaa läpinäkyvyyttä raportointi- ja ilmoitusjärjestelmiin.

Lapset eivät kannattaneet digitaalisten tilojen täydellistä kieltämistä. Sen sijaan monet kannattivat kohdennettuja rajoituksia sellaisille ominaisuuksille, joihin liittyy erityisiä riskejä.

Lisäksi lapset toivoivat selkeämpiä ikäindikaattoreita käyttäjille ja parempaa ymmärrystä algoritmien toiminnasta. He pitivät tärkeänä myös vanhempien, opettajien ja muiden luotettavien aikuisten parempaa digitaalista lukutaitoa, jotta nämä voisivat tarjota lapsille aidosti merkityksellistä tukea.

Asiantuntijakomissio päätyi lopulta 56 suositukseen. Niissä korostui ajatus siitä, että digitaalisten ympäristöjen tulisi sopeutua lasten kehitystarpeisiin, sen sijaan että lapsien tulisi sopeutua digitaalisiin ympäristöihin.

Pitäisikö some kieltää vai keskittyä turvallisempiin palveluihin?

Webinaarin puhujien näkemyksissä oli eroja, mutta niitä yhdisti ajatus siitä, ettei lasten verkkoturvallisuutta voida ratkaista yksinkertaisesti estämällä lapsilta pääsy sosiaaliseen mediaan.

Somekielto voi vaikuttaa helposti ymmärrettävältä ja nopeasti toteutettavalta ratkaisulta, mutta samalla se siirtää huomion pois toisesta keskeisestä kysymyksestä: miksi digitaaliset palvelut eivät jo lähtökohtaisesti ole lapsille turvallisempia?

Lasten näkökulmasta olennaista ei ole ainoastaan se, pääsevätkö he palveluihin vai eivät. Olennaista on myös se, millaisia palveluita he käyttävät, miten ne on suunniteltu ja millaisia riskejä niiden ominaisuuksiin liittyy.

Webinaarin perusteella lasten suojelemisessa voisi siis olla hyödyllisempää tarkastella yksittäisten alustojen kieltämisen sijaan laajemmin digitaalisten ympäristöjen rakennetta. Tarvitaan sääntelyä, alustojen vastuuta, turvallisempaa suunnittelua, parempaa digitaalista lukutaitoa ja ennen kaikkea lasten itsensä kuulemista.

Ehkä kysymys ei lopulta olekaan vain siitä, pitäisikö some kieltää vai ei. Olennaisempi kysymys on, millaisen digitaalisen ympäristön haluamme rakentaa lapsille.

Teksti:
Sasu Leinonen
Viestintäsuunnittelija
Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi)

Kuva: iStock