08.06.2026

Mediakasvatusfoorumi 2026: Uudet mediakasvatuksen linjaukset julki

Mediakasvatusfoorumi kokosi toukokuussa yhteen mediakasvatuksen parissa työskenteleviä asiantuntijoita ja toimijoita eri puolilta Suomea. Jo 15. kerran järjestetyn tapahtuman pääaiheena olivat uudet kansalliset medialukutaidon ja mediakasvatuksen linjaukset.

Tilaisuuden avasivat Taide- ja kulttuuriviraston (Kuvi) pääjohtaja Emilie Gardberg ja johtaja Leo Pekkala. Avauspuheenvuoroissa johdateltiin päivän teemoihin ja foorumin ohjelmaan.

”Ilman hyviä mediataitoja on vaikea toimia yhdenvertaisena kansalaisena”, Gardberg sanoi. ”Uuden virastomme keskeinen tavoite on entisestään vahvistaa monipuolisessa yhteistyössä lukuisten toimijoiden kanssa jokaisen Suomessa asuvan mediataitoja.”

Kuva: Ville Sohn

Myös tiede- ja kulttuuriministerin valtiosihteeri Kristiina Kokko korosti mediakasvatuksen merkitystä: ”Jokaisessa ammatissa tarvitaan jatkossa entistä vahvempia medialukutaitoja.”

Linjaukset suuntaavat mediakasvatuksen tulevaisuutta

Kokko julkisti kansalliset medialukutaidon ja mediakasvatuksen linjaukset, minkä jälkeen seurasi tuoreiden linjausten yksityiskohtaisempi esittely Kuvin erityisasiantuntija Julia Alajärven ja suunnittelija Iina Heleniuksen johdolla.

”Linjausten visiona on, että mediakasvatus on yhdenvertaista, laadukasta, ajantasaista ja kestävää”, Alajärvi kertoi. ”Se on keskeinen osa kokonaisturvallisuutta, demokratian vahvistamista sekä luottamuksen ja toivon rakentamista yhteiskunnassa.”

Julkistuksen jälkeen kuultiin mediakasvatusasiantuntijoiden paneelikeskustelu, jossa käsiteltiin erityisesti sitä, mitä linjausten toimeenpano vaatii eri toimijoilta. Keskustelussa olivat mukana vanhempi yliopistonlehtori Reijo Kupiainen (Tampereen yliopisto), toimialajohtaja Mikko Hoikka (Medialiitto ry), tuottaja Saija Salonen (Mediatoimintaa kaikille -hanke), yksikönpäällikkö Saara Salomaa (Taide- ja kulttuurivirasto) ja opetusneuvos Elisa Helin (Opetushallitus).

Poikien kokemukset ja mediaympäristöjen haasteet esillä

Päivän keynote-puheenvuorossa Helsingin yliopiston dosentti ja yliopistonlehtori Harry Lunabba kertoi poikien ja nuorten miesten tasa-arvoselvityksen tuloksista. Lunabba nosti esiin tarpeen tunnistaa paremmin poikien ja nuorten miesten kokemuksia ja mediaympäristöihin liittyviä kysymyksiä. Tämä on tärkeää esimerkiksi sosiaalisen median polarisaation ja sukupuolittuneiden sisältöjen kohdalla.

”Poikien ja nuorten miesten haavoittuvuus tulee tunnistaa yhteiskunnassa laajasti”, Lunabba painotti puheenvuorossaan.

Aamupäivän päätteeksi Kuvin mediakasvatusyksikön päällikkö Saara Salomaa piti koskettavan muistopuheen keväällä menehtyneelle mediakasvatuksen uranuurtajalle Ismo Kiesiläiselle. Pidetty ja arvostettu nuorisotyöntekijä ja mediapedagogi Kiesiläinen muistetaan erityisesti Helsingin kaupungin Nuorten ääni -toimituksen pitkäaikaisena ohjaajana.

Linjaukset osaksi mediakasvatuksen arkea

Iltapäivällä osallistujat työskentelivät työpajoissa, joissa jatkettiin linjausten käsittelyä käytännön tasolla. Työpajoissa pohdittiin, miten mediakasvatuksella voidaan vahvistaa toimijuutta, kehittää osaamista ja edistää kestävyyttä. Keskusteluissa nousi esiin muun muassa huoli mediakasvatuksen korkeakouluopetuksen alasajosta sekä tekoälyn tuomat haasteet mediakasvatuksen kentällä.

Mediakasvatuksen kiertävissä pöydissä eri toimijat esittelivät ajankohtaista työtään sekä jakoivat materiaaleja ja toimintamalleja. Päivä huipentui leikkimielisesti kevätjuhlista tuttuun kukkien ja todistusten jakoon.

Tapahtuman keskustelut jatkuvat seuraavaksi käytännön työssä, kun linjauksia aletaan viedä osaksi mediakasvatuksen arkea.

Kansalliset medialukutaidon ja mediakasvatuksen linjaukset

Katso tallenne Mediakasvatusfoorumin aamupäivän ohjelmasta.