24.04.2025

Pohjoismaiden yhteistyötä turvallisen internetin eteen Kööpenhaminassa

Tapaaminen kokosi yhteen asiantuntijoita Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta sekä Islannista.


Pohjoismaiset turvallisemman internetin verkostotoimijat kokoontuivat yhteen maalis-huhtikuun alussa Kööpenhaminassa. Tapaaminen oli toinen laatuaan, ja tällä kertaa isäntäroolissa oli Tanskan Safer Internet Centre (SIC DK). Ensimmäisen tapaamisen järjesti Ruotsi (SIC SE) vuonna 2024.

Safer Internet Centret eri maissa edistävät kansallisesti ja kansainvälisesti Better Internet for Kids (BIK) -strategiaa, jonka tavoitteena on tehdä internetistä ja muista digitaalisista ympäristöistä turvallisempi paikka erityisesti lapsille ja nuorille. Tämän tapaamisen tavoitteena oli jakaa ajankohtaisia trendejä ja vaihtaa ajatuksia turvallisen internetin teemoihin liittyen.

Maat painivat hyvin paljon samanlaisten ongelmien kanssa, ja yhteisenä teemana on tällä hetkellä EU:n Digipalveluasetuksesta (DSA) tiedottaminen sekä toimeenpanon edistäminen. Esimerkiksi Tanskassa tehtiin 2024-2025 vuoden vaihteessa kysely nuorten digitaalisten palvelujen käytöstä, jonka tavoitteena oli kerätä tietoa DSA:han liittyvistä teemoista. Lisäksi Tanskassa valmistellaan lyhyttä videota yhteistyössä valtion eri virastojen ja nuorten paneelin kanssa, jonka tarkoituksena on selittää, mikä DSA on.

Suomessa on juuri meneillään pilottikysely mediankäytöstä lapsille ja nuorille, joka on hyvin paljon samoilla linjoilla Tanskan tekemän kyselyn kanssa. Kyselyn ohessa pyritään lisäämään tietoisuutta kyseisestä säädöksestä sekä sen antamista mahdollisuuksista sovellusten käyttäjille. Ruotsissa on julkaistu Digital trygghet -verkkosivu, jossa kerrotaan tiiviisti DSA:sta sekä ohjeistetaan, mitä tulee raportoida ja miten se tapahtuu.

Digitaltryghett.eu verkkosivu käännettynä englanniksi selaimen käännä -toimintoa.

Tapaamisessa jaettiin myös kuluneen hankekauden hyviä käytäntöjä sekä esiteltiin eri maiden ylläpitämiä verkkosivuja. Tanska esitteli muun muassa ON.dk -verkkosivustoa, joka sisältää materiaaleja eri ikäisten lasten ja nuorten opetukseen, perheille sekä vapaa-ajan toimintaan. Lisäksi materiaalia käytetään kouluissa vertaisohjelmana, jossa vanhemmat oppilaat tukevat nuorempia oppilaita tulemaan tietoisemmiksi ja vastuullisemmiksi mediankäyttäjiksi.

Perheille suunnattu peli, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua ruutuihin ja mediankäyttöön liittyen (käännetty englanniksi käyttämällä selaimen
käännös -toimintoa). Kuva: Center for Digital Pædagogik.

Norjassa on noussut suureen suosioon ung.no -sivusto, joka toimii kysymyksiä ja vastauksia tyylisenä foorumina nuorille. Sivustolta löytyy valmiita vastauksia eri teemoihin liittyen ja siellä voi myös esittää uusia kysymyksiä. Alusta on mahdollistanut nuorille helpon tavan etsiä luotettavaa tietoa kiperistäkin aiheista ja tämän kaiken voi tehdä anonyymisti.

ung.no -verkkosivu (käännetty englanniksi käyttämällä selaimen
käännös -toimintoa)

Yksi yhteinen teema oli myös nuorten osallistamisen edistäminen. Vaikka maissa on toteutettu erilaisia nuorten paneeleita, ne eivät toistaiseksi ole olleet suuria onnistumisia. Erityisenä haasteena on ollut kattavan vastaajamäärän sekä erilaisista taustoista lähtöisin olevien vastaajien saaminen. Koska pyrimme siihen, että osallistuminen olisi vapaaehtoista, osallistujien kerääminen on ollut hankalaa. Tapaaminen antoi kuitenkin hyviä ideoita aiheen kehittämiseksi, ja toivottavasti saamme jatkossa myös nuorten mielipiteitä paremmin esiin.

Tavoitteena on tulevaisuudessa lisätä yhteistyötä pohjoismaiden välillä ja ehkä jopa toteuttaa yhteinen kampanja. Tarkoituksena on järjestää pohjoismaiden yhteinen tapaaminen myös ensi vuonna, mutta vielä jäi auki, kuka on seuraava isäntämaa. Odotamme innolla, miten yhteistyö edistyy!

Teksti: Sasu Leinonen, projektipäällikkö