17.06.2025

Eurooppalaisten opettajien mediakasvatusta kartoitettu – opettajien merkitys tunnistettu mutta resursseja puuttuu

Medialukutaitoa ja mediakasvatusta opettajankoulutuksessa tarkastellut TeaMLit-hanke selvitti vuosina 2023–2024 alan käytänteitä, haasteita ja nykytilaa. Mediakasvatusseura oli yksi hankkeen vetäjistä ja tietoa kerättiin myös Suomesta erilaisin menetelmin. Tuloksena syntyi sekä lisää tietoa mediakasvatuksen asemasta eri maiden opettajankoulutuksista, opettajankoulutukseen pureutuva verkosto, että opettajille suunnattu verkkokurssi.

Medialukutaidon merkitys on vahvasti tunnistettu Euroopassa ja hyvin yksimielisiä ollaan myös siitä, että opettajilla on keskeinen merkitys lasten ja nuorten medialukutaitojen edistämisessä. Eurooppalaisessa keskustelussa on korostunut etenkin mediakasvatuksen rooli disinformaation tunnistamisessa ja torjunnassa sekä kriittisen ajattelun kehittämisessä.

Selvitysten avulla yhteistä tilannekuvaa

Vuosina 2023–2024 toteutettu yhteiseurooppalainen TeaMLit-hanke (Teacher Education in Digital and Media Literacy) kartoitti alkuun yhteistä tilannekuvaa eri maiden opettajankoulutuksista ja medialukutaidon merkityksestä. Kartoitukset tehtiin yhteensä 19 maan tai alueen osalta. Selvitykseen kuului esimerkiksi kansallisiin selvitykseen, raportteihin, lainsäädäntöön ja linjauksiin tutustumista sekä asiantuntijoiden tapaamisia ja haastatteluita. Kartoitusten pohjalta tehdyt tutkimusraportit ovat kattavia ja käsittelevät yleisen maakuvan lisäksi koulutusta, medialukutaidon ja mediakasvatuksen kenttää sekä opettajankoulutuksen ja täydennyskoulutuksen tilannetta. Raportteja pääset lukemaan tämän linkin kautta.

Suomen tuloksissa tuttuja haasteita ja vahvuuksia

Suomen tilannekuvaa varten haastateltiin useita asiantuntijoita mediakasvatuksen ja opettajankoulutuksen alueelta sekä tarkasteltiin kansallisia toimijoita ja dokumentteja. Tutkimuksen johtopäätösten perusteella Suomessa on medialukutaidon vahvasta asemasta huolimatta kehitettävää opettajien mediakasvatuksen kohdalla. Medialukutaitoon liittyvät käsitteet koettiin epäselviksi ja ne ovat opetussuunnitelmissa liian hajallaan. Lisäksi opettajien suuri autonomia voi tarkoittaa mediakasvatuksen epätasaista toteutumista, kun koulut tai yksittäiset opettajat voivat päättää medialukutaidon osuudesta opetuksessa.

Tulokset nostivat esille myös tutut haasteet opettajankoulutuksessa: mediakasvatuksen määrä vaihtelee yliopistoittain, mutta pääsääntöisesti sitä on opettajankoulutuksessa hyvin vähän. Tosin mediakasvatuksellisia piirteitä saattaa sisältyä kursseihin, jotka eivät varsinaisesti käsittele medialukutaitoja. Haasteiksi löydettiin myös medialukutaidon pieni rooli perinteiseksi koettujen taitojen ja oppiainerakenteiden rinnalla sekä esimerkiksi opettajankouluttajien omat epävarmuudet nopeasti kehittyvästä teknologista ja niihin liittyvistä medialukutaidoista. Toisaalta vahvuuksiksi koettiin täydennyskoulutus, jota Suomessa tarjotaan runsaasti esimerkiksi järjestöjen kautta sekä teemaviikkojen ja nettisivustojen ympärille liittyvät käytännöt ja resurssit, joita opettajat voivat helposti hyödyntää työssään. Kaiken kaikkiaan monopuolinen mediakasvatuskenttä ja yhteistyö hyödyttävät myös opettajankoulutusta ja opettajien valmiuksia mediakasvatukseen.                 

Resurssien puute yhteinen ongelma

Koko hankkeen yhtenä keskeisenä tuloksena voidaan pitää taloudellisten resurssien riittämättömyyttä. Rahoitusta ei ollut riittävästi tarjolla mediakasvatukseen niin opettajankoulutuksessa kuin täydennyskoulutuksessakaan. Lisäksi hidasteena nähtiin mediakasvatuksen sidosryhmien vähäisyys, vaikka Suomessa tässä onkin pärjätty paremmin. Yksi tulos oli myös käytännön ja teorian välinen kuilu: opettajien tarvitsema tieto ei välttämättä vastaa sitä, mitä opettajankouluttajat heille tarjoavat.

Hankkeen loppupäätelmissä painotetaankin opettajien koulutukseen käytettävien resurssien vahvistamista ja myöskin kansainvälistä yhteistyötä, jotta opettajankoulutuksissa eripuolilla Eurooppaa kehitetyt hyvät käytänteet voitaisiin ottaa laajemmin käyttöön.

TeaMLit-hankkeen tuotoksena syntyi myös laaja verkkokurssimooduli, joka on suunnattu niin aloitteleville kuin kokeneemmillekin opettajille. Mediakasvatusseuran sivuilta löytyvän Opettajan medialukutaito etsimässä -kurssin voi suorittaa itsenäisesti. Hankkeessa tuotettiin myös englanninkielinen TeamLit network-verkosto, johon voi liittyä, jos on kiinnostunut opettajankoulutukseen ja mediakasvatukseen liittyvistä aiheista. Lisätietoa verkostosta ja koko hankkeesta löytyy täältä Mediakasvatusseuran sivulta.

Teksti: Julia Alajärvi, KAVI

Kuva: Walls.io/Unsplash