Ikääntyvä Suomi ja digitaalinen osallisuus – millaisia arvoja haluamme vaalia?

Ikääntyneiden digitaalinen osallisuuden vahvistaminen edellyttää empaattista otetta, monimuotoista digitukea sekä uusia näkökulmia mediankäyttöön ja kestävyyteen.

Tuoreen, kirjoitushetkellä vielä tarkastamattoman väitöstutkimuksen mukaan ikääntyneiden digitaalinen osallisuus on jatkuvasti muuttuva, sosiaalisesti rakentuva ja tilannesidonnainen prosessi. Sen edistäminen vaatii teknisten ratkaisujen lisäksi empaattista ja osallistavaa politiikkaa, joka tunnustaa ikääntyneiden moninaiset tavat elää ja osallistua digitaalisessa yhteiskunnassa (Korpela 2025). Tutkimus vahvistaa aikaisempia havaintoja siitä, että digiosaamisen hankinta on ei-lineaarinen ja sosiaalisesti muotoutunut prosessi, johon vaikuttavat tunteet, elämänkokemukset ja sosiaaliset roolit. Siksi pelkkä tekninen saavutettavuus ei riitä. Digitaalinen kompassi ja EU:n Digitaalinen vuosikymmen 2030-strategia painottavat kansalaisten digiosaamista ja palvelujen saavutettavuutta, mutta Korpelan tutkimuksen mukaan tavoitteiden saavuttaminen edellyttää syvempää huomioimista ikääntyneiden kokemuksiin, tunteisiin ja tarpeisiin.

Valtioneuvoston digitoimisto on käynnistänyt Suomen digitaalisen kompassin strategisen tason päivitystyön. Digikompassi on Suomen kansallinen digistrategia, joka ohjaa digitalisaation ja datatalouden kehitystä, ja toimii raportointipohjana EU:lle. Päivitystyön tavoitteena on varmistaa, että kompassi vastaa tämän hetken tarpeisiin ja painopisteisiin. Väestön ikääntyessä on kiinnitettävä huomiota siihen, että ikääntyneet ovat monimuotoinen digitaalisen teknologian käyttäjäryhmä. Heidän digitaalinen toimijuutensa vaihtelee ennen kaikkea iän, työelämässä mahdollisesti hankitun kokemuksen, koulutuksen, taloudellisten resurssien, sosiaalisten suhteiden, asuinpaikan ja fyysisten sekä kognitiivisten valmiuksien mukaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksessä (2025) tunnistetaankin erilaisia käyttäjäprofiileja, jotka auttavat tarkentamaan kohderyhmiä ja siten myös räätälöimään koulutusta vastaamaan kohderyhmien tarpeita paremmin.

OKM:n (2025) selvityksessä todetaan, että digituella on merkittävä rooli digitaalisen osallisuuden toteutumisessa. Läheisten tarjoama digituki on ikääntyneiden tärkein digituen muoto, eivätkä ikääntyneet tunne kovin hyvin muita, esimerkiksi julkisen sektorin ja kolmannen sektorin tarjoamia digitukipalveluja. Tätä tietoa Korpelan (2025) väitöstutkimus syventää: läheisten kanssa digiasioiden opettelu tapahtuu usein kiireisessä tahdissa, yksisuuntaisesti ja kireässä ilmapiirissä. Korpelan tutkimuksen mukaan vertaisopastus tarjoaa toimivan ja innostavan tavan tukea digitaitojen kehittymistä. Se kannustaa kokeilemaan, vahvistaa luottamusta omaan osaamiseen ja tuo esiin ikääntyneiden oman asiantuntemuksen sekä heidän aktiivisen panoksensa digitalisoituvan yhteiskunnan rakentamisessa. Korpelan mukaan digituki rakentuu usein toisiaan täydentävistä ja vahvistavista resursseista: perhe voi tarjota henkistä turvaa ja jatkuvuutta, viralliset toimijat tuovat käytännön teknistä apua, ja vertaisopastajat antavat arjenläheistä tukea, rohkaisua sekä yhteisöllisyyden kokemusta. Keskeinen viesti on, että ikääntyneille luodaan tilaa oppia ja osallistua omista lähtökohdistaan, jotta digitaalisten palveluiden käyttö ei näyttäytyisi pelkästään pakollisena velvoitteena tai ulkopuolisuuden kokemuksena.

Suomi kuuluu maailman ikääntyneimpiin maihin. Koulutuksen on siis osaltaan pystyttävä vastaamaan yksilöllisen aikuiskoulutuksen tarpeeseen. Työikäisten aikuisten tietokoneiden ja puhelimien parissa vietetty aika on jatkuvassa kasvussa. Voileipä- tai sämpyläsukupolveksi (Lestari ja muut 2025) kutsutaan niitä aikuisia, jotka huolehtivat samaan aikaan lapsistaan ja vanhemmistaan. Tähän huolenpitoon kuuluu digiopastus, jota saatetaan antaa samanaikaisesti sekä lapsille, että omille iäkkäämmille sukulaisille. Yhtä pitää rajoittaa, toista kannustaa. Nopeasti muuttuva teknologinen ympäristö kuluttaa ennen kaikkea kaikenikäisten henkistä energiaa.

Hidasta mediaa ja ekokriittisyyttä

Digitaalisen hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen risteyskohdassa avautuu kiinnostava näkökulma: hidas media. Hidas media (ks. esim Rauch 2018) on vastavoimana nykyiselle nopealle, jatkuvasti päivittyvälle mediakulttuurille. Hidas media korostaa harkintaa, merkityksellisyyttä ja ihmiskeskeistä rytmiä. Se haastaa huomiotalouden logiikan, jossa sisältöä tuotetaan ja kulutetaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Hitaan median ytimessä on ajatus siitä, että laatu, paikallisuus ja kestävyys ovat tärkeämpiä kuin määrä ja nopeus. Sen sijaan, että media ohjaa meitä, voimme itse suunnitella, milloin ja miten sitä kulutamme.

Median ympäristövaikutukset ovat usein näkymättömiä, mutta merkittäviä. Nopeasti päivittyvä media kuluttaa henkistä energiaa, kasvattaa hiilijalanjälkeä ja tuottaa sähköromua. Olemme enenevissä määrin tietoisia median ympäristövaikutuksista, mutta keinot ympäristövaikutusten hillitsemiseen tuntuvat vähäisiltä. Hidas media tarjoaa vaihtoehdon pohtia mediankäyttöä, sillä juuri hidastamalla mediankäyttöä vähennämme kulutusta ja sen ympäristövaikutuksia. Lisäksi hidas media kannustaa tietoisempaan kulutukseen ja paikallisuuteen. Mediaa voi kuluttaa paikallisesti esimerkiksi lukemalla offline-tilassa tai kuluttamalla etukäteen ladattuja mediasisältöjä. Tämä ei välttämättä vähennä energiankulutusta sinällään, mutta lisää tietoisempaa median kuluttamista aikana, jolloin mediavirran tavoitteena on saada meidät kuluttamaan jatkuvasti lisää.

Generatiivinen tekoäly on tuonut mediankäyttöön uuden ulottuvuuden. Se voi auttaa syventämään lukemista ja suodattamaan informaatiohälyä, mutta sen kytkeytyminen huomiotalouteen on jo johtanut sisällöntuotannon automatisointiin, ylituotantoon ja ylikulutukseen. Tämä herättää kysymyksen: miten voimme hyödyntää tekoälyä ilman, että vahvistamme ongelmaa? Hitaan median näkökulmasta ratkaisu löytyy tietoisista ja harkituista valinnoista sen mukaan, minkä katsomme aikamme arvoiseksi. Lopulta kysymys kuuluu, uskallammeko hidastaa ja asettaa inhimilliset arvot etusijalle. Voimmeko nostaa inhimillisten arvojen toteutumisen mittariksi yhteiskunnassa, jossa osaamista on perinteisesti mitattu nopeuden ja määrän perusteella?

Hidas, vaiheittainen mediankäyttö

Hitaan median filosofia tarjoaa pohdinnan arvoisia näkökulmia myös oppimiseen. Mediankäytön opettelu voi tapahtua vaiheittain, aivan kuten teknologian kehitys on tapahtunut. Professori Quintin Cutts (2016) kuvasi oppimateriaalisuunnitteluun liittyvää ilmiötä käsitteellä unohduksen pilvi. Se kuvaa ilmiötä, jossa tietoteknisten oppimateriaalien suunnittelijat unohtavat oman oppimispolkunsa ja erityisesti sen varhaiset vaiheet. Unohtaminen johtaa siihen, että oppiminen ei ala ns. alusta, vaan hetkestä, jonka oppimateriaalien suunnittelija määrittelee aluksi, eikä siinä oteta hitaita vaiheita huomioon. Tämä vaiheittainen kehitys on kuitenkin hitaan median, mutta myös inhimillisemmän oppimisen, ytimessä. Hitaan ja vaiheittaisen mediankäyttö mahdollistaakin rauhallisemman ja harkitumman polun digitaaliseen maailmaan. Tämä kasvatuksellinen näkökulma tukee myös digitaalista resilienssiä, eli kykyä säädellä omaa mediankäyttöä ja tunnistaa sen vaikutukset. Siitä on hyötyä läpi ihmisen elämänkaaren.

Teksti: Outi Laiti

Kuva: Pixabay

FM Viivi Korpelan yhteiskuntapolitiikan väitöskirja ”Signing in to society: Reflections on digital skills, support, and inclusion in later life” tarkastetaan lauantaina 15. marraskuuta Jyväskylän yliopistossa. Väitöstä voi seurata myös etänä. Lisätiedot: Väitös: Ikääntyneet oppivat digitaitoja parhaiten vertaisiltaan, ei kiireessä läheisten opastamana (Korpela) | Jyväskylän yliopisto

Lähteet:

Quintin Cutts. 2016. CS education: coming of age and its consequences: keynote address. In Proceedings of the 16th Koli Calling International Conference on Computing Education Research (Koli Calling ’16). Association for Computing Machinery, New York, NY, USA, 1. https://doi.org/10.1145/2999541.3013889

Jalovaara, M., Valkonen, T., Leinonen, T., Kmak, M., Samaletdin, Y., Hanell, T., … & Kuivalainen, S. (2023). Väestörakenteen muutos haastaa yhteiskunnan kestävyyden: DEMOGRAPHY-ohjelman tietopaketti.

Korpela, V. (2025). Signing in to society: Reflections on digital skills, support, and inclusion in later life.

Lestari, A. D., Kautsar, F. M. ., Irvanianto, S. A., Agustin, D. T., & Khumayah, S. (2025). The Sandwich Generation: Family Responsibility And Individual Well-Being. Journal of World Science, 4(7), 1005–1011. https://doi.org/10.58344/jws.v4i7.1466

Rauch, J. (2018). Slow media: Why slow is satisfying, sustainable, and smart. Oxford University Press.

Renfors, A., & Suoranta, J. (2025). Digiä ikä kaikki?: Ikäihmisten digitaidot ja-syrjäytyminen koronapandemian aikana ja koronapandemian vaikutukset vapaan sivistystyön oppilaitosten varautumiseen.