08.12.2025

Uusi mediakoulu juhlistaa HS-Säätiön juhlavuotta

Helsingin Sanomain Säätiö perustaa 20-vuotisjuhliensa kunniaksi oman mediakoulun yläkoululaisille Median museo Merkkiin, HS-säätiö kertoo tiedotteessaan. Mediakoulun tavoitteena on innostaa koululaisia faktapohjaisen journalismin pariin, vahvistaa medialukutaitoa ja opettaa vastuullista tekoälyn käyttöä.

Kurssi kestää viikon ja sen aikana nuoret pääsevät ideoimaan ja toteuttamaan omia journalistisia sisältöjä, jotka julkaistaan mediakoulun yhteistyömedioissa. Kurssilaiset pääsevät myös vierailuille uutistoimituksiin ja media-alan oppilaitoksiin. Toiminta alkaa keväällä 2026, ja sen tavoitteena on lähteä kiertämään ympäri Suomea tehden tutuksi myös lähialueiden uutismedioita.

On mahtavaa tarjota nuorille mahdollisuus luoda omanlaistaan journalistista sisältöä. Tällaiselle on paljon tilausta”, sanoo nuorten mediavalmentaja Anna Järviluoma säätiön tiedotteessa.

Juhlavuotensa kunniaksi Helsingin Sanomain Säätiö on myös jakanut apurahoina miljoona euroa yhdeksään eri tutkimukseen ja hankkeeseen, joiden tavoite on vahvistaa journalismia teknologisen, taloudellisen ja turvallisuuspoliittisen murroksen keskellä. Hankkeet käsittelevät esimerkiksi faktantarkistusta sekä tekoälyn hyödyntämistä uutistyössä.

Helsingin Sanomain Säätiö on joulukuussa 2005 perustettu yleishyödyllinen säätiö, joka edistää laatujournalismia, sananvapautta ja medialukutaitoa. Median museo ja arkisto Merkki on Mediataitoviikon 2026 yhteistyökumppani.

Kuva: Jere Satamo