06.10.2025

Kansallisten mediakasvatuslinjausten päivitys: Missä mennään? 

Kansallisten mediakasvatuslinjausten päivitystyö on kuluvan vuoden aikana edennyt hyvin, ja mediakasvatuksen toteuttajia sekä muita sidosryhmiä on päivitystyön aikana kuultu monin eri tavoin. Kuulemisista nousi esiin etenkin kaksi huolenaihetta: rahoituksen riittämättömyys sekä mediakasvatuksen osaamisvaje. Päivitettyjen linjausten julkaisuajankohta on siirtynyt vuoteen 2026. 

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat kuluvana vuonna arvioineet ja päivittäneet vuonna 2019 julkaistuja mediakasvatuslinjauksia yhdessä mediakasvatuksen kentän kanssa. Lukuisat asiantuntijat ovat osallistuneet päivitystyöhön pitkin vuotta erilaisten työpajojen ja haastatteluiden merkeissä – suuri kiitos panoksestanne jo tässä vaiheessa! 

Linjausten arviointi- ja päivitystyö aloitettiin alkuvuodesta 2025. Prosessin aikana sidosryhmiä on kuultu eri menetelmin: kaikille avoimella mediakasvatuslinjausten arviointikyselyllä, työpajoilla sekä haastatteluilla.  

Vastauspyyntöä mediakasvatuslinjausten arviointikyselyyn jaettiin KAVI:n ja OKM:n viestintäkanavissa sekä suorana jakeluna sähköpostitse. Vastauksia kertyi yhteensä 74 kappaletta. 

Arviointikyselyn mukaan edellisten linjausten tavoitteet kattavasta, laadukkaasta ja systemaattisesta mediakasvatuksesta ovat toteutuneet hyvin, mutta etenkin kattavan ja systemaattisen mediakasvatuksen toteuttamisessa on haasteita. Tavoitteiden toteutumisen esteinä kerrottiin muun muassa resurssipula ja rahoituksen epävarmuus sekä pitkäjänteisyyden puute. Monipuolinen kenttä, mediakasvatuksen integroituminen opetussuunnitelmiin sekä pitkät mediakasvatuksen perinteet nähtiin mediakasvatuksen vahvuuksina. Tulevaisuudessa tärkeänä nähtiin muun muassa eri väestöryhmien ja alueellisten erityispiirteiden parempi huomioiminen sekä uusiin teknologioihin ja ilmiöihin liittyvän osaamisen vahvistaminen.  

Mediakasvatuslinjausten arviointikyselyn tuloksia esiteltiin Mediakasvatusfoorumissa toukokuussa, missä linjauksia myös työstettiin kolmessa eri työpajassa noin sadan mediakasvattajan ja muun asiantuntijan voimin. Työpajoista saatiin monipuolista antia mediakasvatuksen vision ja tulevaisuuskuvan hahmotteluun sekä linjausten toimenpiteiden muotoiluun. 

Keväällä ja kesällä Lapin, Itä-Suomen sekä Länsi-Suomen aluetyöpajoissa pohdittiin alueellisia erityispiirteitä. Lisäksi järjestettiin useampia henkilöhaastatteluita. Työpajoissa ja haastatteluissa huomio kiinnittyi etenkin eriarvoistumiseen ja polarisaatioon, mediankäytön eriytymiseen, kielellisiin ja kulttuurisiin oikeuksiin sekä erityisesti saamenkielisen mediakasvatuksen tarpeisiin, mediakasvattajien osaamisen edistämiseen ja alueellisen yhteistyön vahvistamiseen.  

Syksyllä tietopohjaa on laajennettu kartoittamalla viranomaistoimintaa medialukutaidon edistämiseksi viimeisen viiden vuoden ajalta sekä tulevien viiden vuoden aikana.

Linjausten päivitystyön aikataulu on kuitenkin hieman viivästynyt aiemmin annetusta tiedosta. Linjausten ensimmäinen julkinen versio tulee Lausuntopalveluun kaikkien toimijoiden lausuttavaksi myöhemmin syksyn aikana. Tiedotamme lausuntoajankohdasta myöhemmin tarkemmin, ja toivomme laajasti kommentteja linjausluonnoksesta.  

Uusien linjausten julkaisuajankohta on niin ikään siirtynyt vuoteen 2026. Päivitetyt linjaukset julkaisee Taide- ja kulttuurivirasto, kun Kansallinen audiovisuaalinen instituutti ja Taiteen edistämiskeskus yhdistyvät uudeksi virastoksi 1.1.2026 alkaen. Kerromme julkaisuajankohdasta lisätietoja myöhemmin. 

Kuva: Iina Helenius