02.04.2025
Mediakasvatuslinjausten arviointi- ja päivitystyö on alkanut – vastaa sidosryhmäkyselyyn

Mediakasvatuksen nykytilaa sekä kansallisten mediakasvatuslinjausten sisältöjä kartoittava Medialukutaito 2025 -kysely on auki vastattavaksi. Kyselyllä haluamme kerätä tietoa vuonna 2024 tehdystä mediakasvatuksen edistämistyöstä sekä kuulla sidosryhmien arvioita mediakasvatuslinjausten sisällöistä.
Mediakasvatuksen nykytilaa kartoittava Medialukutaito Suomessa -kysely toteutettiin ensi kertaa vuonna 2024. Kysely toistetaan vuosittain alan tilanteen ja linjausten toimeenpanon seuraamiseksi. Tänä vuonna pyydämme vastaajia myös arvioimaan vuonna 2019 julkaistun Medialukutaito Suomessa – Kansalliset mediakasvatuslinjaukset -politiikkadokumentin sisältöä.
Kyselystä saatuja vastauksia hyödynnetään mediakasvatuslinjausten päivityksessä sekä kansallisen mediakasvatustyön kokonaiskuvan muodostamisessa. Vastaamalla pystyt vaikuttamaan mediakasvatuksen kansallisiin suuntaviivoihin.
Kyselyn toteuttaa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sekä Innolink Oy:n kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisee uudet mediakasvatuslinjaukset loppuvuodesta 2025.
Pääset kyselyyn tämän linkin kautta: http://vastaa.innolink.fi/asiakkaat/kavi
Kysely on auki 17.4.2025 kello 17 saakka. Voit vastata kyselyyn joko yksityishenkilönä tai organisaation edustajana.
Lisätietoja kyselystä antaa Julia Alajärvi, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI), julia.alajarvi@kavi.fi, p. 050 434 4229