Sosiaalisen median kiellot haastavat osallistumisoikeuksien toteutumista 

Sosiaalisen median alustat alle 16-vuotiailta lapsilta ja nuorilta kieltävä laki astui Australiassa voimaan joulukuun 2025 alussa. Laki kieltää nuorilta käyttäjätilit muun muassa Facebookissa, Instagramissa, Snapchatissa, TikTokissa ja Twitchissä. Kielto ei koske esimerkiksi WhatsAppia. Lailla pyritään suojelemaan lapsia haitallisilta sisällöiltä ja algoritmien vaikutusvallalta, ja se velvoittaa jopa 28 miljoonan euron suuruisen sakon uhalla alustoja tekemään toimenpiteitä lasten käyttäjätilien poistamiseksi.  

Australian kielto on tulossa myös oikeuskäsittelyyn, kun 15-vuotiaat Noah Jones ja Macy Neyland veivät lain oikeuteen. Haasteen mukaan kielto vie lasten oikeuden vapaaseen poliittiseen viestintään ja vaarantaa etenkin haavoittuvassa asemassa olevien, kuten vammaisten nuorten sekä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten, oikeutta tietoon. Haasteen mukaan kieltojen sijaan turvallisuutta pitäisi parantaa medialukutaitoja vahvistamalla ja toimivilla iänvarmistusteknologioilla. 

Australian malli on herättänyt voimakasta kansainvälistä kiinnostusta, ja rajoittamisesta on käyty paljon keskustelua myös Euroopassa. Euroopan parlamentti ehdotti aiemmin syksyllä koko unioniin 16 vuoden sosiaalisen median ikärajaa, ja Suomessa pääministeri Petteri Orpo on käynnistämässä selvitystyön ikärajan toteuttamisesta.  

Lapsella on oikeus paitsi suojeluun, myös itsensä ilmaisemiseen 

Riippuvuutta lisäävät somealgoritmit sekä lapsen terveyteen ja turvallisuuteen kohdistuvat sisällölliset haitat tai kontaktit, esim. groomaajat, edellyttävät kiistatta päättäjiltä toimenpiteitä. Koska kansallisella lainsäädännöllä ei pystytä puuttumaan ylikansallisten teknologiajättien toimintaan, säädellään sitä, mitä voidaan: lasten sosiaalisen median käyttöä. Suojelun nimissä tapahtuvan rajoittamisen huumassa demokratiaan ja perusoikeuksiin liittyvä julkinen keskustelu tuntuu kuitenkin jääneen sivuosaan.  

Perus- ja ihmisoikeudet ovat demokratian kulmakivi. Suomessa perustuslailla turvataan ensinnäkin kansanvaltaan sisältyvä oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Perustuslakiin kirjatuilla perusoikeuksilla turvataan erityisesti lapsen oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Sananvapauteen kuuluu oikeus ilmaista mielipiteensä ja vastaanottaa tietoja ilman ennakkoestämistä. Poikkeuksena sananvapauteen on digitaalisten pelien, elokuvien, tv-ohjelmien ja muiden vastaavien kuvaohjelmien ikärajoja koskeva kuvaohjelmalaki.  

Lisäksi lapsen oikeuksien sopimuksen artikla 13 turvaa erityisesti lapsen oikeudet hakea, vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia lapsen itse valitsemassa muodossa. YK:n yleiskommentti lapsen oikeuksista digitaalisissa ympäristöissä (2021) tunnustaa digitaalisten ympäristöjen kasvavan roolin sekä digitaalisen osallisuuden merkityksen lasten ja nuorten elämässä. 

Näiden osallistumiseen ja ilmaisunvapauteen liittyvien oikeuksien lisäksi lapsella on oikeus turvallisen lapsuuden toteutumiseen, joten suojelua erilaisilta sosiaalisen median haitoilta täytyykin tehdä. Ilmaisunvapauden toteutumisen ja suojelun välillä on kuitenkin tärkeää käydä huolellista punnintaa. Esimerkiksi kuvaohjelmien ikärajat perustuvat huolelliseen harkintaan, eikä kaikkia kuvaohjelmia kielletä lapsilta sen vuoksi, että osa niistä voi sisältää lapsen kehitykselle mahdollisesti haitallista sisältöä.

Muun muassa teknologiajäteille keskittyvä valta, disinformaation leviäminen sekä vaalivaikuttaminen sosiaalisessa mediassa ovat demokratioille merkittäviä haasteita. Alustat ovat kuitenkin tärkeitä yhteiskunnallisen osallistumisen väyliä: sosiaalisessa mediassa voi paitsi ilmaista omaa mielipidettään ja käydä viestinvaihtoa jopa suoraan päätöksentekijöiden kanssa, myös saada tietoa sekä nostaa esiin ajankohtaisia ja itselle merkityksellisiä aiheita. Kokonaisten ikäryhmien ulossulkeminen estää tasavertaisten osallistumisoikeuksien toteutumisen. 

Aktiivisen kansalaisuuden toteutuminen edellyttää opastamista ja opettelua 

Suomessa demokratian toteutumisen keskeisiksi haasteiksi on tunnistettu lasten ja nuorten matala osallisuus ja toisaalta poliittisen osallistumisen eriytyminen sosioekonomisen taustan mukaan. Poliittinen sosialisaatio eli jaettujen yhteiskunnallisten arvojen ja toimintatapojen oppiminen alkaa varhaislapsuudesta ja jatkuu sekä muovautuu läpi elämän – äänestysiän saavuttaessaan nuori ei siis automaattisesti riennä vaaliuurnille, mikäli poliittista kiinnittymistä ei ole aikaisemmin lapsuudessa tapahtunut. Perheellä on merkittävä rooli erityisesti äänestysaktiivisuuteen opastamisessa, mutta kouluilla on suuri merkitys perhetaustoista johtuvien erojen tasaamisessa.

Nämä sosioekonomisista taustoista kumpuavat erot tulevat esiin jo hyvin nuorilla: nuorten kokemukset omasta kansalaispätevyydestään eli kyvystä ymmärtää ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin eroavat jo 15-vuotiaana, ja tämä kokemus on yhteydessä aikuisiän myöhempään yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Nuorten kiinnittymistä yhteiskunnalliseen keskusteluun erilaisissa ympäristöissä tulisi siis helpottaa, ei hankaloittaa. 

Kansallisen demokratiaohjelman keskeisiä tavoitteita ovat äänestysaktiivisuuden sekä lasten ja nuorten osallisuuden edistäminen, demokratiakasvatuksen kehittäminen sekä hyvän keskustelun ja mielipiteen vaihtamisen kulttuurin vahvistaminen jo lapsesta lähtien. Samankaltaisia tavoitteita esitetään myös esimerkiksi Kansallisessa lapsistrategiassa sekä Valtakunnallisessa nuorisotyön ja -politiikan ohjelmassa. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää sen huomioimista, että lapsilla ja nuorilla täytyy olla pääsy yhteiskunnallisen keskustelun areenoille sekä mahdollisuudet oppia viisaiksi keskustelijoiksi myös sosiaalisessa mediassa. Osana demokratiaohjelman valmistelua lapset ja nuoret myös itse kertoivat, että he kaipaavat tietoa äänestämisestä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja kansalaisoikeuksista erityisesti sosiaalisen median kautta.

Sosiaalisessa mediassa näkyvä poliittinen sisältö voi äärimmillään edustaa väkivaltaista ajattelua sekä korostaa negatiivisia tunteita herättäviä sisältöjä, joten pelkkää ihanteellista demokraattista keskustelua alustat eivät missään nimessä tarjoa. Mikäli lapset ja nuoret kuitenkin itse toivovat saavansa tietoa yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta jo alaikäisenä etenkin sosiaalisesta mediasta, tätä toivetta pitäisi kuunnella. Sosiaalisen median kanavat ovat myös lukuisten selvitysten mukaan keskeisimpiä uutislähteitä nuorille, ja eduskuntavaalitutkimuksen mukaan myös Z-sukupolven tärkeimpiä tietolähteitä vaaleihin ja äänestämiseen liittyen. Voiko demokratiaan kuuluva julkinen keskustelu täysin toteutua, mikäli lapset ja nuoret eivät näe sosiaalisen median viestintää ja pääse osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun siellä, missä aikuisetkin sitä käyvät? 

Jos haluamme kasvattaa aktiivisia kansalaisia, meidän on kuunneltava nuoria ja turvattava heidän oikeutensa osallistua myös digitaalisissa ympäristöissä niin, etteivät he joudu kohtaamaan haitallista sisältöä. Nykyiset sosiaalisen median alustat eivät välttämättä ole relevantteja enää tulevaisuudessa, mutta alustat ja digitalisaatio eivät ole katoamassa minnekään. Aikuiset ovat vastuussa sekä alustojen koukuttavista käytännöistä että pääosin lasten kokemasta haitallisesta sisällöstä, joten on aikuisten vastuulla säädellä alustojen toimintalogiikkaa, luoda turvallista verkkoympäristöä sekä saattaa väärintekijät vastuuseen tehokkaasti. Ongelmanratkaisun pääpanosten laittaminen vain lasten ja nuorten toiminnan rajoittamiseen heidän omia toiveitaan kuulematta olisi kohtuutonta. 

Teksti: Iina Helenius
Kuva: iStock