24.07.2024
Uusi selvitys: Uudet lukutaidot edistyivät kautta maan

Vuonna 2022 opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen järjestäjille yli yhdeksän miljoonaa euroa kansallisen Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman mukaiseen hanketoimintaan. Hankkeissa pyrittiin edistämään medialukutaitoa, ohjelmointiosaamista sekä tieto- ja viestintäteknologista (TVT) osaamista. KAVI vastasi kansallisessa ohjelmassa medialukutaidon ja ohjelmointiosaamisen osakokonaisuuksista.
Nyt julkaistussa raportissa selvitimme, miten kuntien hanketyöntekijät kokivat hankkeiden sujuneen. Kyseessä oli kaikkien aikojen suurin yksittäinen satsaus medialukutaidon edistämiseen Suomessa, joten oli kiinnostavaa kuulla, miten hankkeet oli paikallisesti koettu.
Taloustutkimuksen loppuvuodesta 2023 toteuttamilla puhelinhaastatteluilla tavoitettiin lähes 80 asiantuntijaa yli 60 eri kunnasta. Tämä tarkoittaa, että selvitys kattoi noin 70 prosenttia rahoitusta saaneista hankkeista.
Selvityksen mukaan tulokset olivat erittäin myönteisiä ja toiminta on ollut laajaa
Yhteensä hanketoimintaan oli selvitykseen sisältyvissä kunnissa osallistunut 660 esi- ja perusopetuksen sekä 889 varhaiskasvatuksen yksikköä. Vaikka kaikki kunnat eivät olleet tilastoineet yksittäisten osallistujien määriä, toiminnan piiriin oli kuulunut yli 107 000 lasta ja 11 000 ammattilaista. Lähes kaikki hankkeet olivat myös tehneet yhteistyötä jonkin muun toimijan kanssa.
Kaikkien sisältöjen koettiin edistyneen aiempaan verrattuna sekä varhaiskasvatuksessa että esi- ja perusopetuksessa. Vain aivan yksittäiset vastaajat kokivat, että jotkin sisällöt eivät olleet edistyneet, tai eivät osanneet sanoa, oliko edistystä tapahtunut. Hankeasiantuntijoiden arvion mukaan merkittävimmät saavutukset hankkeissa liittyivät tavallisimmin tietoisuuden lisäämiseen, ammattilaisten koulutukseen ja tukeen, yhteisiin linjauksiin ja suunnitelmiin tai laite- ja ohjelmistohankintoihin.
Kansallisen tason kehittämisohjelman keskeisiä tuloksia olivat TVT-osaamiselle, medialukutaidolle ja ohjelmointiosaamiselle laaditut osaamisen kuvaukset perusopetuksessa ja hyvän pedagogisen toiminnan kuvaukset varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Haastateltavat arvioivat kuvausten hyödyllisyyttä käytännön opetus- ja kasvatustyön näkökulmasta todella myönteisesti: varhaiskasvatuksen vastaajista 77 % arvioi kuvausten olevan erittäin hyödyllisiä ja 18 % melko hyödyllisiä. Esi- ja perusopetuksen puolella kaikki vastaajista pitivät kuvauksia joko melko hyödyllisinä (55 %) tai erittäin hyödyllisinä (45 %).
Valtaosa kunnista oli sisällyttänyt hankkeiden myötä kuvaukset osaksi opetustoimintaa ohjaavia linjauksiaan, esimerkiksi digistrategioita. Tämä tukee toiminnan jatkuvuutta. Yhtä lukuun ottamatta kaikki selvityksessä tavoitetut kunnat myös pyrkivät jatkamaan kehittämistoimintaa hankekauden päättymisen jälkeenkin.
Tutustu koko raporttiin täältä.
Teksti:
Saara Salomaa, Erityisasiantuntija
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti