Huumoriskandaaleista varhaiskasvatuksen mediakasvatukseen – moninäkökulmainen NordMedia-konferenssi vietti 50-vuotisjuhlaansa

NordMedia-tutkimuskonferenssi järjestettiin Bergenissä, jylhissä norjalaismaisemissa. Kuva: Saara Salomaa

Joka toinen vuosi järjestettävä NordMedia -tutkimuskonferenssi houkutteli Norjan Bergeniin satoja osallistujia 16.–18. elokuuta.  Vuonna 1973 perustettu konferenssi on toteutettu joka toinen vuosi jo 50 vuoden ajan.

NordMediassa on oma ryhmänsä medialukutaito- ja mediakasvatustutkimukselle, mutta yksi konferenssin hienoista puolista on, että se tarjoaa niin monenlaisia näkökulmia mediaan liittyvään tutkimukseen, erityisesti pohjoiseurooppalaisessa kontekstissa. Kävinkin kuuntelemassa esityksiä myös poliittisen viestinnän tutkimuksesta. Suomalaisesta perspektiivistä aivan erityisellä tavalla ajan hermolla olivat Juha Herkman ja Joonas Koivukoski, joiden esitys From the ”willy card” to foreign spices käsitteli huumoriskandaaleja Suomen poliittisessa julkisuudessa vuosina 1990–2020.

Esitys perustui tutkimukseen, jota on tehty laajemmassa Political Humour in the Power Struggles of Democracy -hankkeessa. Tutkimuksen aineistona ovat olleet Ilta-Sanomissa, Helsingin Sanomissa ja Ylellä julkaistut artikkelit. Tarkempi sisällöllinen analyysi tehtiin yhdestä tapauksesta kultakin vuosikymmeneltä. 1990-luvulta tapauksena oli Martti Ahtisaaren pilkkaaminen satiirisarja Iltalypsyssä, 2000-luvulta SAKn mässäilevää porvaria esittävä vaalimainos, ja 2010-luvulta kansanedustaja James Hirvisaaren kutsuvieraan tekemä natsitervehdys eduskuntatalossa. Tutkijat pitivät tapauksia hyvin kutakin ajanjaksoa edustavina huumoriskandaaleina.

Tutkijat toivat esiin, että poliittisissa skandaaleissa media paljastaa normeihin liittyvän rikkomuksen, joka aiheuttaa laajaa julkista paheksuntaa. Huumoriskandaalissa on erityisesti kyse loukkaavasta huumorista, joka usein kohdistuu esimerkiksi uskontoon, sukupuoleen tai etnisyyteen. Huumoriskandaalit ovat muuttuneet medioiden kehittymisen myötä ja selvästi yleistyneet Suomessa. Kun 1990-luvulta oli tunnistettavissa ainoastaan kaksi kansallisen huomion saanutta poliittista huumoriskandaalia, 2010-luvulta niitä oli jo 16. Nykyiset skandaalit myös heijastavat aiempaa enemmän poliittista vastakkainasettelua oikeistopopulististen puolueiden ja muiden välillä.

Esityksen jälkeen kysyin Juhalta ja Joonakselta, mitä huumoriskandaalit tarkoittavat kriittisen medialukutaidon näkökulmasta ja miten ne voitaisiin huomioida? Tässä vinkkejä mediakasvattajalle:

• Ensinnäkin on syytä tunnistaa, että huumori haastaa medialukutaitoa, koska huumori on itsessään monitulkintainen aihe. Tietyissä viiteryhmissä huvittavaksi voidaan kokea asiat, jotka eivät näyttäydy muille lainkaan vitsikkäinä. Toisaalta toimivan yhteiskunnallisen keskustelun merkki on, että käydään arvoperustaista julkista keskustelua eikä mitä tahansa voi ohittaa vain huumoriksi kuittaamalla. Mediakasvatuksen tehtävänä on nostaa esiin myös huumorin keinoin tehtyjä asioita.
• Skandaalia käsiteltäessä on syytä kysyä: ketkä siihen ovat osallisia, miksi nämä tahot ovat osallisia, ja mistä kamppaillaan? Mistä positiosta käsin viestitään, onko kohun toiminnallaan aiheuttanut henkilö tai taho esimerkiksi valta-asemassa suhteessa viestinsä kohteisiin?
• Huumorin tiedetään olevan yleinen populistiseen retoriikkaan liittyvä keino. Huumoriskandaalia tarkasteltaessa voi pohtia, onko kyse pohjimmillaan huumorista vai vakavasta pyrkimyksestä. Onko taustalla taho, joka systemaattisesti ajaa poliittista agendaansa huumorin varjolla?
• Myös median roolia skandaaleissa on syytä pohtia. Medialle skandaalit ovat toisinaan hyvin haastavia. Yhteiskunnallisesti merkittäviä ilmiöitä täytyy käsitellä, mutta toisaalta media voi tulla osallistuneeksi tavoilla, joita toimituksissa ei toivottaisi. Populistit voivat suorastaan hyötyä saamastaan mediahuomiosta ja siten tietoisesti pyrkiä herättämään skandaaleita. Myös toimittajien sanavalinnoilla on merkitystä sillä, millainen viesti välittyy: Esimerkiksi ”natsihuumorista” puhumalla media voi olla kuin huomaamatta legitimoimassa väitettä ”pelkästä vitsistä”. Sanavalinta ”natsiviittaukset” taas on neutraalimpi, eikä itsessään ota kantaa siihen, mistä skandaalin aiheuttaneessa viestinnässä on kyse.

KAVIn mediakasvatuksen asiantuntijat olivat NordMediassa hyvin edustettuina: Lauri Palsan esitys käsitteli medialukutaidon käsitteellistä kontekstualisoimista, Ella Airolan taas yhdenvertaisen medialukutaidon suunnitteluperiaatteita. Omassa esityksessäni tarkastelin varhaiskasvatuksen opettajankoulutusta ja opettajien mediakasvatuskäsityksiä mediakasvatustietoisuuden tulkintakehyksessä. Lisäksi pääsimme kuulemaan muista kiinnostavista suomalaista mediakasvatusaiheisista tutkimuksista. Suosittelenkin tutustumaan tarkemmin esimerkiksi tutkimuksiin nuorten kriittisestä lukemisesta, seniorien digiopastuksen vertaistutoreista sekä yhdeksäsluokkalaisten ”verkossa elettyyn nuoruuteen” liittyvistä kokemuksista.

Saara Salomaa

Erityisasiantuntija

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti